Kukisvumchorr – vapaalaskua avolouhoksen yllä
Hylätty graffitien peittämä betonikerrostalo seisoo hiljaa sumussa, tyhjästä ikkuna-aukosta sisään katsoessa näkee puuttuvan katon tuomat lumikinokset ja taaempana luimistelevat kulkukoirat. Ympäröivän kaivoskylän avolouhos ja teollinen miljöö eivät tuo mieleen talviurheilua, mutta vain kivenheiton päässä sijaitsee pieni Kukisvumchorrin hiihtokeskus, josta paikalliset käyttävät myös nimeä 25 – niin monta minuuttia automatka Kirovskista tänne kestää.
Kävelen autiotalosta takaisin hiihtohisseille ja nousemme Dianovin, Rouvilan ja ryhmän kanssa kahdella ankkurihissillä lähelle 886 metrissä sijaitsevaa Kukisvumchorrin huippua. Hissejä ja rinteitä ei ole montaa, mutta tunturin profiili on jyrkkä ja keskus onkin tunnettu hyvistä vapaalaskumaastoistaan.
Jyrkät rinteet ovat myös riskialttiita lumivyöryille. Helmikuun 18. päivänä vuonna 2016 alueen lumivyöryturvallisuuskeskus laukaisi alueella ns. kontrolloidun lumivyöryn, joka meni kuitenkin pahemman kerran pieleen. Paikoin 10-metrin paksuiseksi kertynyt lumikerros vyöryi valtavalla voimalla päin lumivyöryaitaa, vahingoittaen kahta kerrostaloa, autoja ja puita, sekä tappaen kolme ihmistä. Lumivyöryturvallisuuskeskuksen silloista johtajaa Alexander Volkovia syytettiin kaivostoiminnan turvallisuussääntöjen rikkomisesta, ja häntä uhkasi jopa seitsemän vuoden vankeustuomio.
Kukisvumchorrin kaupunkia ei luultavasti olisi ilman vuonna 1929 perustettua apatiittiavolouhosta, joka hallitsee yhä maisemaa – myös rinteestä käsin. Ennen kaupungin liittämistä Kirovkskiin vuonna 1959, täällä asui arviolta jopa 10 000 ihmistä. Nyt se vaikuttaa vain kaukaiselta muistolta ja yleinen vaikutelma kaupungista onkin yhdistelmä rappioromantiikkaa ja Mad Max -henkistä lopunajan tunnelmaa.
Saapuessamme huipulle sitä ympäröi veitsellä leikattava hernerokkasumu, joka tekee paikoin jäisistä ja jyrkistä rinteistä haastavia laskettavia. Dianov tietää kuitenkin kertoa huipun hissittömällä puolella järjestettävistä Freeride World Tourin Qualifier -vapaalaskukilpailuista. Paikallinen vapaalaskukilpailu ylittää kiinnostavuudessa sumussa lanailun mennen tullen, ja pian käpöttelemmekin Dianovin kanssa sukset olalla kohti Kukisvumchorrin todellista huippua, ja sen toisella puolelta avautuvaa vapaalaskukisaseinää.
Noin vartin kävelyn jälkeen tapaamme huipulla hääräävät Alexandre Bykovin, Andrey Vishnevskiyn ja Artem Nagornovin. Kisoja tuomaroivat ja sen järjestämiseen muutoinkin osallistuvat monitoimimiehet ovat matkalla kiinnittämään sponsoribannereita kilpailupaikalle. Dianovin tulkkauksen avulla sovin lähteväni heidän mukaansa laskemaan kisaseinämän ja tapaavani Dianovin laskun jälkeen ala-asemalla.
Kaikki tapahtuu venäläiseen tyyliin spontaanisti, ja löydän äkkiä itseni laskemassa tiheässä sumussa paikoin kuorilumella olevaa, noin 40 -asteista minulle entuudestaan täysin tuntematonta vapaalaskukisaseinän yläosaa. Hetken ajan epäröin, mutta päätän nopeasti jatkaa laskuani, varovaisesti lunta tunnustellen.
muutaman käännöksen jälkeen rinne kapenee hetkellisesti kallioiden reunustamaksi suppilomaiseksi kuruksi. Kurun alapuolella sumu hälvenee sen verran, että näen ympäröivät komeat tunturimaisemat. Pysähdyn ottamaan kuvia ennen laskun loppuosuutta, jonka hyvällä lumella voisi varmasti laskea vauhdikkaasti muutamilla käännöksillä. Nyt kanttien alla rohisee kuitenkin korppu ja joudumme kontrolloimaan vauhtia sen mukaisesti.
Röykkyinen laskualusta polttelee jo reisilihaksia viimeisten käännösten aikana. Lopulta lasku on kuitenkin ohi ja meitä ympäröi harva vaivaiskoivikko, jonka läpi luisuttelemme merkitylle maastohiihtoladulle. Paikallinen koiraa ulkoiluttava perhe harppoo nauraen ohitsemme. Juomatauon hiljaisuuden rikkoo lähetystyvä moottorin pärinä – kyytimme takaisin keskukseen on saapunut. Tartun yhteen tarjolla olevista kolmesta narusta, jonka jälkeen viiletämme vinhaa vauhtia kelkan vetäminä, ohi tehtaiden, betonikerrostalojen ja jylhien vuorien, takaisin 25:n ala-asemalle.
https://vimeo.com/user14658911
https://vimeo.com/user14658911
https://vimeo.com/user14658911
https://vimeo.com/user14658911
Perille päästyämme joudun pieneen diplomaattiseen selkkaukseen erehtyessäni pitämään kelkkakuskin ehdottamaa taksipalkkiota vitsinä. Hän on tilanteesta silmin nähden närkästynyt, joten alan kaivelemaan kuvettani, mutta epäonnekseni löydän vain muutamia kolikoita käteistä valuuttaa. Onnistun kuitenkin pummaamaan rahat tapaamispaikalle saapuneelta Dianovilta ja nousen helpottuneena puiset portaat ajan patinoimaan hirsirakenteiseen rinneravintolaan, joka huokuu menneiden aikojen nostalgista tunnelmaa.
Australialaiset matkakumppanimme ovat sillä välin kyllästyneet lanaamaan laudoillaan jyrkkää ja jäistä rinnettä lonkeronharmaassa kelissä. Myös ennen Kirovskin matkaa tehty kolmen maan Lapin kierros sekä vodkanhuuruinen edellisilta alkavat ilmeisesti ottaa voimille, sillä ryhmän jäsenet röhnöttävät kahvilan nurkassa väsyneen näköisinä pöytiin tai penkkeihin nojautuen.
Viereisessä pöydässä istuu puolestaan iloisella tuulella oleva parrakas kaveri, jolta puuttuu etuhammas. Kirovskista kotoisin oleva, mutta Pietarissa nykyään asuva Andrei Kutcival, 48 osallistuu kertomansa mukaan myöhemmin samana päivänä järjestettävän vapaalaskukilpailun lautasarjaan. Hän kyselee ryhmältämme mistä olemme kotoisin ja hymyilee vastauksena leveästi peukaloa näyttäen – ja ottaa rohkaisuryypyn.
Kutcivalin lähdettyä ryypyn siivittämänä kohti vuoren huippua odottelemaan laskuaan numerolappu rinnassa, ryhmämme päättää suunnata takaisin hotellille. Palaan kuitenkin 25:n ala-asemalle ennen illallista Dianovyn kanssa seuraamaan vapaalaskukilpailun palkintojenjakoa. Täpötäyden kahvilan tunnelma on iloisen riehakas: yleisö viheltelee ja taputtaa äänekkäästi kilpailujen järjestäjien jakaessa mitaleja ja palkintoja.
Onnistun Dianovyin avustuksella houkuttelemaan naisten sarjan kolmannelle sijalle laskeneen Veronika Baranovan hieman syrjemmälle nopeaa haastattelua varten. Kirovskista kotoisin oleva Baranova on harrastanut vapaalaskua 15-vuoden ajan – vuorten ympäröimä arktinen kotikaupunki tarjosi sekä lajin aloittamiseen sopivan motivaation että puitteet harrastuksessa kehittymiselle.
Baranovan mukaan vapaalaskun harrastaminen naisten keskuudessa on Venäjällä suhteellisen tuore ilmiö ja mieslaskijoita onkin hänen mukaansa noin puolet enemmän. Vapaalaskulla on maassa muutenkin haasteita: ”tällä hetkellä hiihtokeskukset Venäjällä yrittävät rajoittaa alueita, joilla voi laskea rinteiden ulkopuolella, koska hallitus ei halua ottaa vastuuta. Sen takia täällä Kirovskissa on elävä vapaalaskukulttuuri – täällä voi laskea missä vaan”, Baranova lisää.
Vapaalaskupiirit ovat Baranovan mukaan maassa todella pienet: ”jopa muut laskuharrastat pitävät meitä hulluina, joten oman ryhmämme sisällä välit ovat läheiset”, hän päättää. Yhteyksiä tuntuu olevan myös naapurimaihin, sillä Baranova on lähdössä seuraavana päivänä Norjan Lofooteille laskemaan.
Tilinpäätös
Illan päätteeksi Dianov on varannut meille pöydät Kirovskin keskustassa sijaitsevasta suositusta Gamardzhoba-nimisestä georgialaisesta ravintolasta. Tummanpuhuva sisustus on tyylikäs ja listalta löytyy palanpainikkeeksi mm. ranskalaista siideriä ja belgialaisia Lambic -oluita.
Gruusialaisten perinneherkkujen nauttimisen lomassa kysyn australialaiselta Michael Laurielta miten hänen ennakkokäsityksensä Venäjästä ovat vastanneet matkalla koettua todellisuutta. ”Neuvostoarkkitehtuuri on ollut odotusten mukaista, mutta matka on ylittänyt odotukseni – tämä on ollut hyvä reissu. Täällä ei ehkä arvosteta estetiikkaa kovin korkealle, mutta kun astut sisään tällaiseen ravintolaan, niin voisimme olla yhtä hyvin keskellä Sydneyä.”
Mies ja kuilu. Skier: Vesa Rouvila. Photo: Järvensivu
Laskija: Vesa Rouvila, Kuva: Järvensivu
Kolmiosaisen juttusarjan 1. osan voi lukea täältä:
Back in the U.S.S.R. – osa 1: Jäämerentietä Kuolan Niemimaalle