Suunnitellessamme perheemme yhteistä laskumatkaa Alpeille selkeänä tavoitteenamme oli matkan aiheuttamien päästöjen minimointi. Euroopan halki kulkeva junamatkailu on ollut mediassa esillä, mutta se on nähty joko nuorison interreilaamisena tai yksittäisten ilmastoaktivistien päiviä kestävänä ja laajoja etukäteisjärjestelyjä vaativana operaationa.

Kiinnostuinkin heti kuullessani ruotsalaisen Snälltåget -junayhtiön aloittavan tammikuussa 2022 suoran yöjunareitin liikennöimisen Tukholman ja Zell am Seen välillä. Matkakohteen valintaa tukivat paikalliset ympäristötoimet – osana itävaltalaista ”Ilmasto- ja energiamallialue” -järjestelmää Zell am See-Kaprun -alueen tavoitteena on irtautua fossiilienergiasta ja tarjota asiakkailleen hiilivapaita lomia.

Teksti ja kuvat: Jaakko Järvensivu

 

 

 

Keskiyön pikajuna

 

Pimeän ikkunan läpi kantautuu etäinen kiskojen kolina ja hyttimme heiluu mutkissa kuin laiva meren aalloilla. Lapset ovat lopultakin nukahtaneet, kolme ja puolivuotias Iida vasemmalle alasängylle ja 15:n kuukauden ikäinen Aarne vastapäätä avovaimoni Lauran viereen. Makoilen keskisängyllä lukuvalon hämyssä ajatuksissani, nauttien ympärilleni laskeutuneesta rauhasta, jota vain ruuhkavuosien arkea elävä vanhempi voi kenties täysin ymmärtää.

Äkkiä havahdun, kun takanani olevaan liukuoveen koputetaan. Saan avattua oviketjun sängystä poistumatta, ovenraosta kurkistava aseistettu rajavartija pyytää nähdä seurueemme passit. Herätän Lauran ja ojennan passit eteenpäin. Rajavartija selaa passeja ja vaatii ensin nähdä kaikkien kasvot tunnistusta varten, mutta heltyy kuultuaan lasten jo nukkuvan -ojentaa passit takaisin ja jatkaa matkaa.

Aamulla raotan unisena ikkunaverhoa ja näen asemalaiturin täydeltä ihmisiä. Sinisestä kyltistä päätellen olemme Hampurissa. Puettuamme itsemme ja lapset, astelemme viereiseen vanhan ajan tyylikkyyttä henkivään ravintolavaunuun. Ihmetellessämme aamiaisella Hampurin pysähdyksen pitkää kestoa kahvia kaatava ravintolavaunuemäntä kertoo meille radan edessämme olevan poikki yöllisen myrskyn seurauksena. Palattuamme ravintolavaunusta hyttimme ovelle ilmestyvä Snälltågetin konduktööri kehottaa meitä siirtymään asemalaiturille tavarat pakattuina – matka kohti Tukholmaa tulisi jatkumaan taksilla.

 

 

 

Kitzteinhorn Explorer Tour

 

Iida juoksentelee ympäri Kaprunin Maiskogelbahnin ala-semaaa, kun Hohe Tauern -kansallispuiston puistonvartija Werner Schuh saapuu paikalle ja hyppäämme gondolissin kyytiin. Kitzteinhorn Explorer Tour vie meidät neljää eri hissiä käyttäen 12:km pituiselle matkalle Kitzteinhornin huipulle, esitellen samalla ympäröivää kansallispuistoa. Iida on hississä aurinkoisten alppimaisemien äärellä yhtä hymyä, Aarne taas ei vielä taida täysin ymmärtää mistä on kyse.

Maiskogelbahnin yläasemalla 1570 metrissä on upottavaa sohjoa ja joudun kantamaan Aarnen matkarattaineen seuraavalle hissille. 3K K-onnection -nimeä kantava osuus on paikallinen ylpeydenaihe: vuonna 2019 valmistunut kolmen kaapelin varassa kulkeva, tuolein varustettu 32-paikkainen maisemakabiini ajaa reilun neljän kilometrin matkan yhdeksässä minuutissa, yhdistäen Kaprunin kylän Kitzteinhornin jäätikköön.

 

 

Kuljemme aivan vuorenharjannetta pitkin, josta näyttäisi lähtevän hienoja laskulinjoja. Auringonpuoleisella seinämällä on kuitenkin useita tuoreita laattavyöryjälkiä. Werner kertoo, kuinka hänen kaverinsa oli kerran lähtenyt laskemaan näiltä harjanteilta ja laukaissut samalla alas laaksoon asti ulottuneen vyöryn, joka melkein tappoi hänen serkkunsa.

 

Ennen paluuta kotimaisemiinsa ja siirtymistä puistovartijan tehtäviin Werner työskenteli parikymmentä vuotta Kanadassa Mike Wiegelen helihiihto-oppaana, joten häntä kannattaa kuunnella. Kirkkaanvihreään takkiin pukeutuneella miehellä on hymy herkässä ja hänen innostuksensa on tarttuvaa.

 

 

Tutkimme Langwiedin väliasemalla 1970 metrissä lumikerroksia ja eläimiä ruokkivaa aluskasvillisuutta. Werner yrittää esitellä Iidalle vyöllään roikkuvia isoja sulkia ja eläinten turkkeja, mutta tyttöön iskee ujouskohtaus ja hän luimistelee isän jalkojen takana

 

 

Valitettavasti emme tällä kertaa näe jyrkillä rinteillä kipuavia vuorikauriita, tai puistoon vuonna 1986 uudelleentuotuja, maailman isoimpiin lintuihin kuuluvia partakorppikotkia, mutta näkymä Kitzteinhornin huipun läpi kulkevan tunnelin toisessa päässä noin 3000 metrissä on silti henkeäsalpaava. ”70-luvulla tässä kohtaa laitettiin sukset jalkaan”, Werner kertoo. Jäätikön vetäytymisen johdosta se ei enää valitettavasti ole mahdollista. Nykyisellä lämpenemisvauhdilla jäätikkö sulaa kokonaan 40:ssä vuodessa.

 

 

 

Hotellilla

 

Jäätikkökävelystä väsähtänyt Iida nukahtaa kotimatkalla bussiin. Keräämme voimia hotellin kylpylän altaalla ja saunaosastolla, jonka jälkeen suuntaamme yläkertaan vakiopöytäämme illalliselle. Koronan takia suuressa, jykevien puu- ja kivielementein sisustetussa modernissa hotellissa on vain kourallinen asiakkaita, joten vitsikäs kreikkalaistaustainen tarjoilijamme on tullut jo tutuksi.

 

 

Gourmet-tasoinen, päivittäin vaihtuva neljän ruokalajin menu poikkeaa edukseen totutusta laskureissumurkinasta. Laskumatka perheen kanssa on tasapainoilua kaikkien tarpeiden ja toiveiden välillä ja siinä mielessä lapsiperheille suunnattu, täysihoitoa tarjoava Haidvogl Kinderhotel on nappivalinta: vanhemmat arvostavat hoitopalveluita, sekä lasten omaa ovellista makuuhuonetta – lapset puolestaan viihtyvät hotellin omassa ”hoplopissa”, sekä teatteri- ja taikuriesityksissä. Nostamme Lauran kanssa maljat nerokkaalle konseptille – prost!

 

 

 

Puuteripäivä

 

Aamiaishuoneen ikkunasta näkyvä piha on peittynyt yön aikana lumikinosten alle. Nopean tankkauksen jälkeen siirryn suksihuoneen kautta ulos lumisateeseen odottelemaan. Pian Jussi kurvaa sovitusti vuokra-autollaan pihaan ja suuntaa auton nokan kohti Kaprunia. Ohitamme hiljaisen kylän ja jatkamme kohti tien päässä, jyrkkien vuorten reunustamassa kapeassa laaksossa, sijaitsevaa Gletscherjet -asemaa.

Gletscherjet 1 kabiini nostaa meidät pystysuorien seinämien yli 1000 korkeuserometriä Kitzteinhornin jäätikölle, jossa näkyy vain kourallinen laskijoita. Laitamme innokkaina pakolliset maskit naamalle ja vaihdamme lennosta punaiseen munanmuotoiseen Gletscherjet 2 -gondoliin, jonka yläasema on 2450 metrissä sijaitsevassa Alpincenterissä.

 

 

 

Koska näkyvyys on huono ja lunta on tullut nopeasti paljon, päätämme keskittyä keskuksen merkattuihin lumivyörykontrolloituihin vapaalaskualueisiin. Käännämme sukset alamäkeen ja pudotamme rinteen mutkasta suoraan alapuolella olevalle X3 -reitille. Lunta on paljon, paikoitellen jopa reisiin asti ja se on kevyttä. Annan käännösten välin kasvaa ja vauhti kiihtyy, mutta huono näkyvyys ja edessä siintävät kivikkojen reunustamat kummut pakottavat hiljentämään vauhtia tuntemattomassa maastossa.

 

 

Hissinousun aikana seuraamme gondolin ikkunasta kuinka puna-asuinen laskija korkkaa alapuolellamme olevaa puuterikenttää vanhan koulukunnan pyöreillä käännöksillä. Laskemme vielä reitin uudelleen, mutta riemu repeää vasta kurvatessamme lähempänä hissiä kulkevalle X5 Pipeline -reitille. Kerään avoimessa yläosassa vauhtia ja sukellan sisään lähes koskemattomaan kuruun. Kurun pohjalla olen tuulensuojassa ja reunojen kivien tarjoama kontrasti parantaa näkyvyyttä.

Annan suksieni kulkea lähes oikolinjassa, jotta polvien yli ulottuva lumi ei hidastaisi liikaa vauhtia. Äänetön lasku kurussa on kuin toinen todellisuus, jossa mieli antaa tilaa lihaksille löytää optimaaliset liikkeet suhteessa suksiin ja lumeen. Lopulta reisilihaksia poltteleva tanssi lumella kuitenkin päättyy. Hengitän syvään, käännän katseeni ylärinteeseen ja seuraan kuinka Jussi navigoi tiensä puuterimeren läpi.

 

 

Keli kirkastuu hieman ja puolen päivän maissa hissille ilmestyy kypäräpäisiä vapaalaskijoita paukkureput selässään ja läskisukset jaloissaan. Ehdimme kuitenkin koluta unelmakunnossa olevat vapaalaskureitit riemusta kiljahdellen moneen kertaan läpi, seuranamme vain kourallinen muita laskijoita. Olemme uskomattoman onnekkaita, useammassakin mielessä, sillä puolisomme ovat puuterijuhliemme aikaan ottaneet vastuun lastenhoidosta – on aika palata hotellille perheidemme luo.

 

Raiteilta kumipyörille

 

Seisomme matkatavaroinemme katetulla junalaiturilla, ympärillämme on puolentusinaa yhtä epätietoista matkustajaa ja junan henkilökunta. Lopulta ravintolavaunussa tapaamamme junaemäntä ilmoittaa matkan jatkuvan Hampurista taksilla kohti Tukholmaa. Tarraan yhdellä kädellä Iidaa kädestä, toisella suksilaukusta ja seuraan huomioliiviin pukeutunutta konduktööriä.

 

 

 

Aseman edessä junaemäntä aloittaa neuvottelut paikallisten taksikuskien kanssa, jonka aikana käyn hakemassa perheelle matkaeväät ja itselleni kahvin, sekä tuoreen Backline -laskulehden. Lopulta varusteitamme pakataan beigeen tila-autoon ja pääsemme kuskien välisen turkinkielisen huutoneuvonpidon jälkeen liikkeelle. Kukaan ei vieläkään tiedä tarkalleen, minne autot ovat ajamassa – ehkä suoraan Malmöön tai sitten Puttgardenin autolautalle. Malmöön johtava kuuluisa Örebron siltakin on kuulemma ollut myrskyn takia kiinni.

 

 

 

Istun maski päällä kuljettajan vieressä, Laura ja lapset ovat takapenkillä. Heidän takanaan, tavaratilaan sullottuna, istuu junayhtiön hiljainen edustaja, joka koordinoi puhelimellaan ajon aikana eri reittivaihtoehtoja sekä mahdollisia jatkojunayhteyksiä. Yllätys on melkoinen, kun mies esittäytyy ja kertoo meidän olleen sähköpostiyhteydessä: ”Marco Andersson, järjestin teidän lippunne matkalle.”  Suksipussiani siis halailee auton huonoimmalla paikalla Snälltågetin kaupallinen johtaja.

Puhe kääntyy luonnollisesti junamatkailuun, jonka kysynnän on Snälltågetissa havaittu selvästi kasvaneen viimeisen 15 vuoden aikana yhtiön Åren matkojen yhteydessä. Trans-eurooppalaisen junamatkailun raiteilla on kuitenkin vielä esteitä: ”vaikka EU kannustaisikin kansainvälisiä yhteyksiä, niin monet sen jäsenmaat, kuten esim. Saksa ja Itävalta keskittyvät kuitenkin omien kansallisten junayhtiöidensä monopolien suojelemiseen”, Marco selittää.

 

 

Yhtenä keinona kansainvälisten junareittien tukemiseksi Marco näkee raidemaksujen alentamisen, sekä arvonlisäverovapauden: ”Nyt junalippusi hinnasta esim. Saksassa menee 1/3 valtiolle, vajaa kolmannes ratamaksuihin ja noin 7% on arvonlisäveroa. Ihmisten kulutustottumukset muuttuvat haasteista huolimatta: toissapäivänä Zell am Seen junaan nousi Tukholmassa 467 matkustajaa ja junien tulevat täyttöasteet näyttävät hyviltä.

Päädymme lopulta Puttgardenin lautalle, jonka määränpäästä Rodbyhavnista jatkamme Kööpenhaminan ohittaen Öresundin sillan ylitse Malmöön. Viimeiset tunnit ahtaassa taksissa ovat varsinkin lapsille haastavia ja Arnella on itku herkässä. Hyvästelemme Marcon alkuillasta väsyneinä, mutta onnellisena junayhtiön meille järjestämän hotellin aulassa. Seuraavana aamuna matka jatkuisi vielä junalla Tukholmaan ja lopulta autolautalla kotiin Helsinkiin.

 

 

Jälkipuintia 

Olisimme toki päässeet nopeammin ja helpommin perille lentäen, mutta halusimme pienentää matkamme aiheuttamaa hiilijalanjälkeä. Alun perin tarkoituksena oli myös sisällyttää lomareissuun ennalta sovittu työmatka Münchenin ISPO-messuille, jolloin olisin henkilökohtaisesti välttynyt kahdelta meno-paluulentomatkalta Keski-Eurooppaan. Messut peruuntuivat, mutta vietimme kuitenkin matkan aikana myös viikon Innsbruckissa, jossa tein etätöitä.

Halusimme myös nauttia junamatkustamisen muista eduista: kiireettömyydestä, maisemien tarkkailusta ja välittömästä tunnelmasta. Lapsiperhetodellisuudessa linnojen ihastelu vaihtui lennosta Aarnen kanssa junan läpi kävelyksi – useampaan kertaan. Koimme kuitenkin, että ihmiset olivat avoimempia ja valmiimpia vuorovaikutukselle kuin lentomatkoilla, joilla yleensä pysytellään oman kuuloke- ja videokuplan sisällä.

 

 

Yhtenä motiivinamme oli myös konkreettisesti todistaa, että ilmastoystävällinen Alppimatka on mahdollista tehdä jopa kahden pienen lapsen kanssa. Täysin poikkeuksellisesta myrskystä ja erityisjärjestelyistä huolimatta kaikki sujui hyvin, vaikka yöpyminen makuuvaunussa sujuisikin varmasti helpommin hieman Aarnea vanhempien lasten kanssa.

Lentomatkojen korvaaminen vähemmän saastuttavilla vaihtoehdoilla ja useamman matkan yhdistäminen yhdeksi pidemmäksi ovat konkreettisia tapoja harrastaa ja matkustaa vastuullisemmin. Junamatka Alpeille voi olla perinteistä hiihtolomamatkaa kalliimpi ja vaatia enemmän aikaa, mutta se tarjoaa myös hitaan matkustamisen mindfulness-mielentilaa ja rennompaa tunnelmaa – sekä vastuullisesta valinnasta syntyvän hyvän mielen.