Laskettelu

Hyvä matka – Ahmet Dadalin tie New Yorkista vuorille ja vapaalaskijaksi

On joulukuun alku ja edeltävän vuorokauden aikana riehuneen myrskyn tuoman 80 cm:n paksuisen lumipeitteen ansiosta Laaxin hiihtokeskus Sveitsissä on avannut toimintansa. Seison puurajan yläpuolella, ison lumen peittämän kummun päällä ja katson kun keltaiseen takkiin pukeutunut laskija lähestyy notkoa kyykkyasennossa ilman sauvoja, ponnistaen sitten ilmavaan lentoon kummun nokalta.

Takavoltti kiertyy hieman yli ja laskija päätyy selälleen muutamia metrejä alapuolelleni. Iloisesti naurava ruskeasilmäinen, tummapartainen ja pitkätukkainen Ahmet Dadali nousee ylös ja jatkaa laskua kuin mitään ei olisi tapahtunut.

 

Teksti: Jaakko Järvensivu, kuvat: Ethan Stone

 

Dadalin mittapuulla mitään ei tapahtunutkaan. New Yorkissa kasvanut ja hip hop -kulttuurista vaikutteita ottanut Dadali tunnetaan maailmalla erityisesti urbaanien katutemppujen mestarina, joka ei pelkää yrittää hyppyjä haastavissakaan paikoissa. Toisinaan temppujen onnistuminen vaatii useamman yrityksen ja verisen suun tai murtuneen nenän. Ländätyt suoritukset ovat päätyneet Level 1 filmiyhtiön klassikkoihin lukeutuviin hiihtoleffoihin, lukemattomiin nettivideoihin ja ikonisiin Erik Seon ottamiin laskukuviin.

Hypyn jälkeen suuntaamme yhdessä Downdays Magazinen päätoimittajan, ja Dadalin ystävän, Ethan Stonen kanssa Plaunin hissin viereiseen puuterin täyttämään metsään. Dadali laskee vauhdilla ja varmuudella, joka kielii suksilla ammattilaisena vietettyjen vuosien määrästä. Katulaskutausta näkyy isojen vaatteiden lisäksi sauvattomuudessa, joka tuo hänen laskurytmiinsä tiettyä arvaamattomuutta: edellistä käännöstä voikin seurata pidempi suora tai vaikkapa tyylikäs hand drag.

 

 

Metsä on sopivan harvaa, lumi pöllyävän kevyttä ja laskijoita on vähän – hassumpiakin kauden avauspäiviä on nähty. Muutamia laskuja, ylävitosia ja Dadalin ländättyjä takavoltteja myöhemmin istumme kahvitauolle city-camokuvioituun, Crap Sogn Sion-vuoren huipulla sijaitsevaan Galaaxy-baariin.

Kahvipöydässä Dadali vitsailee hakevansa turvapaikkaa Sveitsistä, maansa poliittisesta tilanteesta johtuen. Maanmiehensä Stone taas on asunut jo muutamia vuosia vanhalla mantereella saksalaisen avovaimonsa kanssa. Kaverukset tutustuivat toisiinsa Slovenian hiihtomatkalla vuonna 2014 ja on tehnyt yhteistyötä sen jälkeen säännöllisesti: Dadali laskee ja Stone kuvaa ja kirjoittaa.

 

 

Peloton asenne omien mielipiteidensä ilmaisuun ja matkalla oleminen ovat olennainen osa Dadalin persoonaa. Matkailu alkoi varhain ja sen ensisijaisena motiivina toimivat paremmat laskuolosuhteet: New Yorkin länsiosan mäkien korkeusero oli vaivaiset 300 metriä ja lumitilastotkaan eivät olleet maan mittapuulla mairittelevia. Niinpä Dadali pakkasikin tavaransa heti lukiosta kirjoitettuaan ja suuntasi auton nokan kohti länsirannikon isompia vuoria ja lumimääriä.

Alku noudatti perinteistä hiihtopummikaavaa, Dadali painoi kesät töitä ja sinnitteli talvet purkkiruualla. Vaikka Dadali ja veljensä Giray olivatkin saaneet huomiota osana perustamansa I hate NY -laskuryhmän videojulkaisuja, niin varsinaiseksi käännekohdaksi muodostui silti Skiing Magazinen profiilijuttu ja pari erinomaista lehdissä julkaistua laskukuvaa.

 

Lähtökohdat eivät olleet hääppöiset, sillä perinteisesti yhdysvaltalaisessa laskumediassa ei ollut juuri näkynyt itärannikon laskijoita. Poikkeuksen muodosti Josh Bermanin perustama filmiyhtiö Level 1, jonka jo ensimmäinen, vuonna 2000 julkaistu Balance -niminen leffa keskittyi nimenomaan mantereen itärannikon laskijoihin.

 

 

Muutoksen mahdollistajana toimi new school, eli uuden koulukunnan freestyle, jonka harjoittamiseen riittivät isojen vuorten sijaan muutama hyvin rakennettu hyppyri ja kaide. Dadalin Level 1-debyyttinä toimineen, vuonna 2007 julkaistun Real Timen jälkeen, hän voitti Freeski Film Festivalin Best Male Performance palkinnon vuonna 2010 ja Best Jib palkinnon Powder Magazinen vuoden 2011 Powder Awardseissa. Kaiken kaikkiaan Dadali on esiintynyt kymmenessä Level 1 -elokuvassa, joista viimeisin on 2019 julkaistu Romance.

 

Varsinkin uransa alkuaikoina Dadaliin liitetty ”gangsta”-imago lienee syntynyt osittain hänen hip hop -tyylistään ja New York -taustastaan. Nyt kahvipöydässä mies vaikuttaa avoimelta ja sympaattiselta, joskin vahvat mielipiteet omaavalta. Dadali on pöyristynyt USA:n nykyisen presidentin yleistiedon puutteesta ja toimien tasosta – ja muutakin kritiikkiä maan hallitusta kohtaan löytyy.

 

Osaltaan voimakkaat mielipiteet ja tiedostavuus voivat olla perua Dadalin lapsuudesta, turkkilaisen isän lapsena Yhdysvalloissa kasvaneena hän joutui veljensä kanssa kokemaan myös rasismia. Perhe ei myöskään tarjonnut perinteistä yläluokkaista laskettelutaustaa: hänen äitinsä täytyi mennä töihin lähikeskukseen, jotta veljekset pystyivät jatkamaan laskuharrastustaan ilmaisten kausikorttien avulla.

 

Tietyllä tapaa Dadali on yhä se sama hiihtopummi, joka lähti aikoinaan kohti isompia vuoria. Hän on asunut viimeiset kolme kautta asuntoautossa hiihtokeskuksia kiertäen ja julkaissut matkoista The Driving Dedication ja Eurovanventure -nimiset videosarjat. Asuntoautoilun edut ovat Dadalille selvät: “Inhoan ajatusta, että joudun maksamaan kaikki tienestini vuokranantajalle asunnosta, jossa en yleensä edes ole paikalla. Sen sijaan sijoitan liikkuvaan elämäntapaan ja voin vain tankata auton, ottaa kotini mukaan ja ajaa sinne missä sataa lunta”.

 

 

Dadali haluaa myös kokea ja esitellä uusia laskumaita ja -kulttuureja: Eurovanventure vei hänet laskemaan Sarajevoon ja tällä kaudella hän kävi mm. Kyrgyzstanissa auttamassa paikallisia harrastajia maan ensimmäisten vapaalaskukisojen järjestämisessä.

 

32-vuotiaana freestyle-laskijana Dadali alkaa olla jo veteraani ja hän onkin yksi harvoista ikäluokkansa laskijoista, joka on kyennyt säilyttämään merkittäviä sponsoreita ja saamaan yhä julkaisemilleen videoille säännöllisesti tuhansia katsojia. Poikkeuksellista on myös se, että hän on laskenut koko uransa samalla suksimerkillä – Völklillä.

 

Level 1:n viimeisen Romance- hiihtoleffan jälkeen ympyrä on tavallaan sulkeutunut: Dadalin temppujen pääformaatti ovat jälleen lyhyet, itse kuvatut laskuvideot – ainoastaan niiden julkaisukanava on muuttunut uran alkuajoista – nyt se on Youtuben ohella Instagram. Hänen kanavallaan on yli 30 000 seurajaa ja formaatti tuntuu sopivan hyvin luovalle, persoonalliselle ja mielipiteensä avoimesti ilmaisevalle Dadalille.

 

Iän myötä myös laskeminen on muuttunut, viime aikoina Dadalin videoilla on nähty aiempaa enemmän laskemista isoilla vuorilla ja temppujen ohella kalliodroppeja – myös sauvat ovat ilmestyneet kuviin: ”viime vuonna laskin ensimmäistä kertaa neljään vuoteen sauvojen kanssa sen takia, että ilman sauvoja on vaikea laskea isoja puhkilaskettuja mäkiä. Sauvat auttavat todella paljon käännösten aloittamisessa ja painon pitämisessä monon etuosassa.” Puuterissa hän laskee yhä ilman sauvoja sen vapauttavan tunteen takia, mikä näkyy hänen mukaansa laskuluovuutena.

 

 

Nuorempien freestylelaskijoiden tehdessä yhä hurjempia ja vaikeampia temppuja, sponsorit ja medianäkyvyys eivät kuitenkaan ole ikääntyvälle laskijalle mikään itsestäänselvyys. Dadali toivoo, että laskettelualan yritykset antaisivat olympia- ja kilpailupainotteisuuden lisäksi tilaa myös luoville, filmaamiseen keskittyville laskijoille: ”toivon, että yritykset ottaisivat mallia lumilautailu-, surffaus- ja rullalautailukulttuureista, joissa tuetaan filmaukseen keskittyviä urheilijoita lähes yhtä paljon kuin kilpailupainotteisiakin.”

 

Dadali on toistuvasti tuonut esiin haastatteluissa, kuinka hänen mielestään ammattilaskijat elävät jokaisen hiihtopummin unelmaelämää. Ajatusta on vaikea kieltää istuessamme myöhemmin puuterilaskujen täyttämän päivän jälkeen capuccinolla trendikkään Laax Resortin kahvilassa. Minulle tämä on yksi harvoista kauden laskumatkoista, mutta Dadali on vasta koko tulevan pitkän kauden laskujensa, filmaustensa, uusien kohteiden täyttämien matkojensa ja puuteripäiviensä alussa.

 

Hän vaikuttaa kuitenkin ihmiseltä, jolla on jalat tukevasti maassa. Kun kerron hämmästellen Laax Resortista ilmaiseksi saamastani hienosta journalistimajoituksesta, kuittaamalla olevani kuitenkin pohjimmiltani vain kulahtanut hiihtopummi, Dadali vastaa: ”no eikös me kaikki sitten olla?” Hän on haastatteluissaan korostanut myös reilua ja kaverillista suhtautumista ja apua, jonka itse sai uransa alussa sen aikaisilta ammattilaskijoilta.

 

Nyt Dadali auttaa itse USA:n itärannikon ja keskilännen vaatimattomista laskullisista lähtökohdista ponnistavia nuoria LaFa -yrityksensä kautta, ilmaisten laskuvarusteiden ja filmausvinkkien muodossa.

 

Kun kysyn häneltä, miten hänen onnistuu säilyttää laskemisen into ja palo vuodesta toiseen, saan vastaukseksi halun nähdä ja kokea uusia maita ja kulttuureja ja laskijoiden hymyjä eri kohteissa. Toisaalta Dadali sanoo myös, että on laskenut jo niin kauan, että ei osaa elää elämäänsä muulla tavoin: ”jos pitäisin välitalven niin tulisin hulluksi.”

 

 

Tulevaisuuden haaveissa siintää kuitenkin missio yhdistää laskeminen ja uusien kulttuurien kokeminen tavalla, joka synnyttää muitakin kuin laskuvideoita: ”haluaisin yhdistää humanitaariset projektit laskemiseen. Koen, että se on laskemiseni missio ja syy siihen, minkä takia minulle on annettu taidot tehdä tätä.” Kahvit juotuamme Dadali ja Stone jatkavat matkaansa, joka vei heidät kauden aikana Sarajevoon kuvaamaan Dadalin huikeita laskuja ja temppuja autioituneessa hotellikompleksissa vuoden 1984 olympialaisten tapahtumapaikalla. Matkalta otettua kuva-ja videomateriaalia päätyi Downdaysin Book Of Ski Stories -kirjan lisäksi mm. Powder Magazinen Photo Annualin sivuille ja Level 1:n viimeisimmäksi vuosittaiseksi hiihtoleffaksi jääneelle Romancelle. Hyvä matka – joka varmasti saa jatkoa myös tulevina talvina.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Feel free to leave a comment or question.