Nuuksion kansallispuiston kupeessa sijaitsevan Swinghillin huipulta avautuu upea näkymä kauniisti polveilevaan metsän verhoamaan järviylänkömaisemaan. Kahden rinteen ja hissin sekä kahvilan ympärille rakennettu keskus on ns. lähimäki, jonka kannattava toiminta vaatii alaan ja lajiin intohimoisesti suhtautuvia ihmisiä.

 

 

On tammikuun alku ja Topi Tervaniemi, 47 seisoskelee päärinteen huipulla kirkkaan vihreässä takissa. Tälle kaudelle harvinaisen aurinkoisen pakkaspäivän ansiosta lumitykit käyvät täydellä teholla, mutta alhaalla Nuuksiontien toisella puolella olevan tontin hyvin hoidetulla nurmikolla voisi vielä pelata kierroksen golfia.

Pakkaspäivästä täytyy ottaa kaikki irti, mikäli lumetusjärjestelmään tulisi joku vika, sen korjaaminen voisi hyvinkin kuulua Tervaniemen toimenkuvaan. Hänen työpäivänsä voi sisältää kaikkea lumetuksesta, huoltoon ja rinnetoiminnan ylläpitoon.

 

Istuessamme hetken päästä rinteen puolessa välissä sijaitsevan hirsirakenteisen kahvilan pöydän ääressä, hän kertaakin vitsaillen Swinghillin toiminnanjohtaja Pasi Tenkasen määritelmän Tervaniemen tulevasta toimenkuvasta rekrytoinnin yhteydessä: ”jos joku asia on vituillaan, niin korjaa se.” Vuosi sitten syksyllä tämä melko kattava toimenkuva laajeni ympärivuotiseksi hänen ottaessa vetovastuun Nuuksio Bike Parkin maastopyöräreittien kehittämisestä.

 

 

Tervaniemen laskukipinä syttyi jo nuoruusvuosina, jolloin hän laski kilpaa  – monilla eri välineillä. Menestystä ei liiemmin tullut, omien sanojensa mukaan hän oli keskiverron huono kaikissa lajeissa.

Palo laskemista kohtaan sai hänet kuitenkin miettimään muita uravaihtoehtoja laskemisen parissa. Tervaniemi kouluttautui hiihdonopettajaksi ja ehti toimia uudessa roolissaan vuosikymmenen ajan mm. Himoksella, ennen kuin jotain odottamatonta tapahtui.

 

Nelikymppisellä Tervaniemellä todettiin Parkinsonin tauti ja pian oireet alkoivat häiritä opetustöitä. Rinnetoimintojen johtajana Himoksella nykyisin työskentelevän Jouni Ojalan myötävaikutuksella syntyi kuitenkin ajatus uusista tehtävistä laskettelun parissa ja Tervaniemi hakeutui keskuksessa järjestettyyn Ski Patrol-koulutukseen. ”Iso kiitos Jounille, joka oli sitä mieltä, että hyötykäyttöä vielä löytyy”, Tervaniemi toteaa nyt seitsemän vuotta myöhemmin.

 

Monilla mielikuva ski patrollista liittyy Pohjois-Amerikkaan tai Alpeille, joissa Patrol esim. räjäyttää ennakoivasti lumivyöryjä tai sulkee ja avaa off-pistealueita riippuen lumivyörytilanteesta. Suomessa ski patrollien päätehtävä on muutamaa Lapin suurtunturikeskusta lukuun ottamatta kuitenkin rinneturvallisuus ja ensiapu.

 

 

Tervaniemi työskenteli ski patrollina ensin nelisen kautta Himoksella ja kaksi Kuolan niemimaalla Venäjällä sijaitsevassa Kirovskissa. Himoksella toimenkuva koostui pitkälti ennalta ehkäisevästä toiminnasta – rinteiden verkkojen, hyppyrien ja hissien aamutarkistuksesta. ”Kun liikkuu suksilla, niin näkee asiat eri tavalla kuin rinnehenkilökunta”, Tervaniemi analysoi patrollin toimintaa. Kirovskissa toimenkuvaan taas kuului lumivyöryvaaran kartoitusta ja riskien analysointia.

 

Onnettomuustilanteissa ski patrollin tehtävänä on tilanteen kokonaishallinta ja pelastajien ohjaaminen paikalle. Yleensä onnettomuudet sattuvat keskuksessa, mutta Kirovskin Hiipinätuntureilla Tervaniemi joutui erilaiseen tilanteeseen: helikopteripelastuksen ohjaamiseen hankalassa maastossa rinteiden ulkopuolella.

Väärin suunnatun hypyn seurauksena paikallinen laskija oli murtanut lonkkansa hypätessään korkeiden kallioiden reunustamaan kuruun. ”Aluksi sitä on epävarma uskaltaako potilaaseen koskea, mutta saimme lopulta tilanteen hyvin hoidettua”, hän muistelee.

 

 

Kulttuurierojakin Suomen ja Venäjän väliltä Tervaniemen mukaan löytyy: ”asiakkaan ohjaamista siellä (Venäjällä) on aika vähän, ihan sen takia, että se on ihan mahdotonta”. Erot eivät kuitenkaan estäneet häntä opiskelemasta arboristiksi Pietarissa, jossa hän asui kahden vuoden ajan ennen Nuuksioon tuloaan. Koulutuksesta oli hyötyä mm. viime syksynä Nuuksiossa Bike Park -ratojen raivaustöissä.

 

Tervaniemi on myös intohimoinen maastopyöräilijä ja hän on toiminut neljän vuoden ajan enduron sm-sarjan turvallisuusvastaavana. Kysyttäessä suksipuolen ja maastopyöräpuolen loukkaantumisriskien eroista, hän nostaa esille enduropyöräilyn kilpailutoiminnan ammattimaisen organisoinnin ja kontrollin, joka vähentää loukkaantumisia.

 

 

 

Toisaalta taas pyöräpuolella yleensä vauhdit ovat kovia ja kaaduttaessa g-voima kiihtyy nopeasti, eikä lumesta paljas maa jousta, jolloin vauhti pysähtyy kuin seinään, aiheuttaen helposti luunmurtumia ja muita vammoja. ”Yksikin kaveri kaatui kesällä radalla ihan viattoman näköisesti ja paljastui, että hänellä oli munuainen revennyt – suojukset olisi hyvä olla olemassa”, Tervaniemi ohjeistaa.

Suksipuolella pienen lähimäen, kuten Swinghillin, erityispiirteinä Tervaniemi näkee nimenomaan pienen koon aiheuttamat tilanteet: ”tilaa on vähän ja ihmisiä välillä kuitenkin aika paljon – törmäyskursseja tulee useammin.”

Parkki tuo hänen mukaansa omat tilanteensa, mutta ongelmana eivät niinkään ole sen yleensä taitavat vakikäyttäjät, vaan parkin toimintasääntöjä tuntemattomat tai ns. wannabe:t, jotka yrittävät taitoihinsa nähden liian vaativia hyppyjä.

 

 

Tunnelmallisen hirsimökin ikkunoista näkyy, kuinka tykkien suihkuttama lumi yhä pöllyää sinistä taivasta vasten. Pöydän toisella puolella istuva Tervaniemi vaikuttaa rauhalliselta ja hyvinvoivalta, Parkinsonin taudin voi huomata ainoastaan toisen käden pienestä vapinasta.

Hänen mukaansa tauti ei ole oikeastaan vaikuttanut hänen työhönsä millään tavalla. Henkisesti helpotusta on tarjonnut ymmärrys taudin hyväksymisestä ja avoimuudesta: ”Käsittelen sen nykyään niin, että se on mun savolainen supervoima, joka tekee kaikesta hankalampaa, mutta ei mahdotonta.”

Sekä fyysinen että henkinen rasitus auttaa Tervaniemen mukaan Parkinsonin taudin hallinnassa ja etenemisen estämisessä. Hän myöntää, että freelancerina tekemänsä, paljon kiipeilyä sisältävät, arboristin työt eivät välttämättä ole järkevin ammatti nykyisessä tilanteessa, mutta ne toimivat eräänlaisena motivaattorina: ”se on osoitus itselleni, että kun päättää tehdä jotain, niin kyllä siihen pystyy.”

 

 

Nykyisissä työtehtävissä yhteisenä nimittäjänä on ulkoilu, joka on Tervaniemelle äärimmäisen tärkeää. Kahdeksan vuoden insinööriurasta muistoksi jäivät liiasta istumisesta johtunut rikkoutunut selkä.

Ski patrol-tehtävissä hän näkee parhaimpina puolina asiakkaiden ja hiihtokeskuksen rajapintana toimimisen: ”saat parhaimmillaan molemmat osapuolet tyytyväisiksi, kaikilla on mukavaa ja turvallista laskea – se on se hienoin juttu”, Tervaniemi päättää.

 

 

Edit: Tervaniemi sai vastuulleen keväällä 2020 Talman bike parkin ratojen suunnittelun ja toteutuksen. Kesän 2020 aikana keskukseen avautuikin kattava valikoima ratoja, jotka ovat pääasiassa ns. flow traileja, eli pinnaltaan sileähköjä, mutkien bermejä, eli kaaria, sekä pienehköjä kumpuja sisältäviä rakennettuja ajouria. Lisäksi Talmasta löytyy myös pari useamman peräkkäisen hyppyrin sisältämä rata, joiden avulla voi harjoitella hyppytekniikkaa.

 

Teksti ja kuvat: Jaakko Järvensivu