Steinke & Kreuzinger with skis

Laskettelusiteen etuosassa sijaitsevan kappaleen ja mekaanisen laitteen välille kiinnitetty nylon-valmisteinen pakkaushihna alkaa hiljalleen kiristyä ylhäältä päin tulevan vedon vaikutuksesta. Suksen ja vetolaitteen välissä sijaitsevasta monitorista näkyy tasaiseen tahtiin lisääntyvä, laitteen käyttämä voiman tarkka määrä. Aluksi suksi alkaa taipua jousimaisesti ja muutaman sekunnin kuluttua siteen etukappaleen osa antaa periksi ja sinkoutuu kohti huoneen kattoa.

 

Kreuzinger testaamassa uutta kolme kertaa aiempaa vahvempaa materiaalia.

 

 

On kesäkuun alku ja olen vanhassa tehdasrakennuksessa Oberhaching-nimisessä 13 000:n asukkaan kylässä, noin 15 kilometriä Münchenistä etelään, jossa seuraan koneinsinööri Michael Kreuzingerin materiaalitestejä. Testien kohde, vapaalaskuside nimeltä Pindung ja yritys sen taustalla, ovat kansainvälisen läpimurtonsa kynnyksellä.

 

 

 Miten B.A.M. ja Pindung saivat alkunsa

 

Se oli tavallinen sunnuntai-iltapäivä vuonna 2014, kun Markus ”Bam Bam” Steinke sai yhtäkkiä idean, joka käynnisti Pindungin kehitystyön: ”siivet tulevat edestä ja siirrämme etukappaletta niin, että pinnit voivat tulla ulos, ja käytämme DIN-säätöjousta pinnien lukitukseen”.

Tarve idean kehittämiselle oli syntynyt jo paljon aiemmin, vuonna 2012, kun Steinke oli esittelemässä Mountain Wave -nimisen suksibrändinsä uusinta mallistoa saksalaiselle medialle ja häneltä loppuivat testisiteet kesken. Ratkaistakseen ongelman, hän osti äkkiä saatavilla olleita kevyitä pinnisiteitä ja asennutti ne testisuksiinsa. ”Tajusin, että vaikka voit skinnata niillä (pinnisiteillä) ylämäkeen, niin kunnon leikkaavien käännösten tekeminen rinteessä oli siteillä käytännössä mahdotonta.” Vaikka Steinken mielestä pinnisiteet olivatkin paras vaihtoehto ylämäkeen noustessa, hän halusi jollain tavalla yhdistää ominaisuuden tavalliseen laskettelusiteeseen.

 

Bavarian Alpine Manifestin perustajalla Markus “Bam Bam” Steinkella on monipuolinen laskettelualan tausta.

 

Steinke perusti Bavarian Alpine Manifestin marraskuussa 2014. 3D-printtauksen ansiosta hän pääsi testaamaan ensimmäisiä prototyyppejä Uudessa Seelannissa jo syyskuussa 2015. Matkan aikana kuvattiin myös video, jota käytettiin Pindungin joukkorahoitushankkeessa kuukautta myöhemmin.

 

 

Joukkorahoituksen voima

 

Kolmen kuukauden joukkorahoituskampanja osoittautui menestykseksi ja yritys keräsi tavoittelemansa 50 000 euron lisäksi toiset 70 000 euroa enkelisijoittajilta. Näytti siltä, että maastopyöräilymaailmasta lainattua markkinointitermiä käyttävä ”enduroside” oli löytänyt markkinoilta oman tilansa ja yritys vaikutti olevan kovassa nousukiidossa.

Ilmassa oli silti epäilyksiä vauhtisokeudesta, kun yritys julkaisi suunnitelmansa lanseerata Pindung ISPO Münchenissä, maailman suurimmilla urheilumessuilla, helmikuussa 2016. Lopulta messuilla esiteltiin 3D-printattu versio siteestä, mutta ilman toimivaa takasidettä myynnin aloitusta jouduttiin lykkäämään. Steinkelta ja Kreuzingerilta kesti vielä vuoden saada toimiva takaside valmiiksi, jonka jälkeen he käyttivät seuraavat kaksi vuotta löytääkseen projektille uusia sijoittajia, kulutettuaan aiemmat rahoitukset loppuun.

 

 

Tehtaalla

 

Junaraiteiden y-risteyksen ja paikallisen jalkapallokentän väliin jäävällä kolmionmuotoisella tontilla seisovat hieman nukkavierut teollisuusrakennukset keltaisine kivifasaadeineen. Paikalla sijaitsee Bavarian Alpine Manifestin päämaja ja tuotekehitys. Sisällä, kumartuneena pöydän viereen, on Michael Kreuzinger, ystävä ja koneinsinööri, jolle Steinke soitti vuonna 2014 heuraka-hetkensä jälkeen.

 

Kreuzinger päästää vasaran irti – käytännön insinöörimekaniikkaa.

 

Kreuzingerin takana on valkoiselle pahville piirretty tasaisesti nouseva käyrä ja sillä olevat luvut. Katson, kun hän päästää irti pöydänkulmaan narulla kiinnitetyn pikkulekan. Se heilahtaa käyrän ohitse ja osuu lopuksi lattianrajaan kiinnitettyyn siteen etukappaleen osaan. Osa liittää siteen sukseen ja Kreuzinger ja Steinke käyttävät siitä nimitystä ”mothership”. Uudessa materiaalissa, PA6:ssa olevien ainesosien ansiosta, se on osoittautumassa kolme kertaa kestävämmäksi kuin aiempi materiaalivalinta POM.

POM:in käyttäminen mothership -osassa oli syy, jonka takia Steinke ja Kreuzinger joutuivat perumaan Pindungin suunnitellun uuden lanseerauksen vuoden 2019 ISPO-messuilla: Steinke oli onnistunut rikkomaan osan laskiessaan kumpareita vain joitakin viikkoja ennen tapahtumaa. Päätös ei ollut helppo, mutta he eivät voineet vaarantaa yhtä tärkeintä myyntiargumenttiaan: ”me puhumme jämerästä tuotteesta, joten sen täytyy olla jämerä”, Steinke toteaa.

 

 

                                    Patentit ja investoinnit – vihdoin valmiina markkinoille

 

Yhtä puheenaihetta ei voi jättää käsittelemättä Pindungista puhuttaessa ja se on sen etukappaleen toiminnan samankaltaisuus Salomon Shiftin kanssa. Steinke rekisteröi Pindungin ensimmäisen patentin ystävältään saamillaan rahoilla elokuussa 2014. Vaikka Salomon rekisteröikin Shiftiin liittyvän ensimmäisen patenttinsa jo vuonna 2013, niin Steinken mukaan Shiftin design ei ollut silloin sama, kuin valmiissa tuotteessa nyt: ”he kehittivät sekä patenttia että tuotetta prosessin aikana”, hän selventää.

Ensimmäisen patentin jälkeen Steinke on rekisteröinyt kaksi muuta ja yhteenlasketut patentointikulut ovat noin 150 000 euroa – suuri summa yritykselle, joka ei ole vielä myynyt yhtä ainoaa tuotetta. 2016 ISPO:n jälkeen Pindung sai Baijerin osavaltion innovaatiotuen, mutta pystyäkseen lunastamaan sen, Steinken täytyi osoittaa, että hänellä on tilillään saman verran rahaa. Tilanne johti menestyksekkääseen ”ystävät ja perhe” -joukkorahoitukseen, jonka avulla Steinke on onnistunut keräämään yhteensä noin 300 000 euroa.

 

Pindung on Steinken ja Kreuzingerin johdolla käynyt läpi harvinaisen pitkän ja perusteellisen tuotekehitysprosessin.

 

2019 markkinoilletulon epäonnistuttua B.A.M. oli jälleen kerran käyttänyt budjettinsa loppuun. Yritys oli tilannut jo osat tuhannelle siteelle ennen kuin äkillinen tarve materiaalivaihdolle syntyi: ”pystyimme pitämään noin 60% tilatuista osista, loput 40 jouduimme heittämään pois – se oli melkein yrityksen loppu”, Steinke myöntää.

 

Tilanne oli lievästi sanottuna haastava, mutta viime hetkellä apuun saapunut, ja B.A.M:iin sijoittanut, paikallinen muoviosien valmistaja pelasti yrityksen. ”Ne (materiaalitoimittajat) ovat kaikki tukeneet meitä, antaneet meille lisäaikaa laskujen maksuun ja kannustaneet meitä saamaan yrityksen pyörimään”, Steinke kuvaa kiitollisena baijerilaisilta toimittajilta saamaansa tukea. Paikallisen autoteollisuuden ja kustannustehokkaiden osanvalmistajien suuren määrän ansiosta 90% Pindungin valmistukseen käytetyistä osista tulee olemaan Saksassa valmistettuja.

 

Nyt Pindungin tuotelanseeraus on asetettu marraskuun 2019 alkuun ja Steinkella ja Kreuzingerilla tulee olemaan kiireinen kesä: uuden materiaalin laskutestit ja Grip Walk-yhteensopivan toe pleitin testaus, sekä tuotannon, logistiikan, markkinoinnin ja myynnin valmistelut täytyy saada tehtyä. Kun takana on vielä tuore edellisen vuoden epäonnistunut lanseeraus, on selvää, että tällä kertaa virheisiin ei ole varaa. He kävelevät kapealla nuoralla, mutta vaikuttavat itsevarmoilta onnistumisensa suhteen. Vielä hetken he saattavat olla laskettelubisneksen startup-altavastaajia, mutta mikäli he onnistuvat, tilanne voi olla toinen jo tulevan laskukauden aikana.

 

Steinken katse on nyt tiukasti Pindungissa ja sen tulevaisuudessa.

 

Jälkipuhe

 

Steinke sai kun saikin ratkaistua kesän aikana siteen viimeistelyyn liittyvät haasteet ja B.A.M. Pindung vapaalaskuside tuli markkinoille 9.11. 2019. Pindung on saanut ilmestymisensä jälkeen paljon huomiota sekä kansainvälisissä laskuyhteisöissä että alan medioissa.

 

Tämä artikkeli on julkaistu suomeksi ensin Edge -lehden marraskuu 2019 -numerossa.

Artikkelin laajempi englanninkielinen versio on luettavissa Freeskier Magazinen nettisivuilla. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Like & Share if you dig.
error0

Feel free to leave a comment or question.