nuuksio vaakametsä

Swinghillin hiihtokeskuksen aurinkoinen huippu Nuuksiossa kuhisee toimintaa, kun reilu puolen tusinaa nuorta miestä virittelee päälleen naaman lähes kokonaan peittäviä kypäriä, suojalaseja, kyynärpääsuojia ja rintapanssareita. Suojilla ei varustauduta värikuulasotaan, vaan maastopyöräilyyn keskuksen bike parkissa, joka on tänään toista päivää auki lauantain kauden avajaisten jälkeen.

 

Parkkipaikalla pyöriään ajokuntoon virittelevät myös Helsingistä yhteisellä autokyydillä paikalle saapuneet Jenni Viitanen, 28 ja Oskari Raitanen, 30. Viidettä maastopyöräilykauttaan käynnistelevä Raitanen on hetkeä aiemmin käynyt lunastamassa ennakkokausikorttinsa Swinghillin bike parkiin: ”Aion käydä täällä ehkä kerran viikossa – miten töiltä ja muilta harrastuksilta ehtii”, hän suunnittelee.

 

Vallilassa asuvalla Viitasella on ollut vasta vuoden ajan oma maastopyörä, mutta hänkin on hankkinut kausikortin, Sappeelle: ”mulla on aika paljon kavereita, jotka käyvät siellä ja sielläkin oli hyvä ennakkotarjous”, hän perustelee. Molemmat kertovat ajavansa myös Helsingin lähimetsissä.

 

Hiihtokeskuksissa harrastettavan alamäkipyöräilyn suosio on kasvussa ja se on nyt myös Viitasen ja Raitasen tapaisten harrastajien laji: Swinghillin ennakkokausikortin varasi 650 ja Sappeen 1000 pyöräilijää.

 

Enduropyöräilyssä lasketaan alamäkiä ja pyöräillään metsäpoluilla. Paikka: Fury, Nuuksion Bike Park.

 

Taustalla on maastopyöräilyn sisäinen megatrendi enduropyöräily, joka on viime vuosien aikana ohjannut sekä välinekehitystä että harrastajien ja sponsorien mielenkiintoa alamäkiajon suuntaan.

 

Yhteyden vahvistaa myös neljä vuotta Enduron SM-sarjan turvallisuus- ja ensiapuvastaavana toiminut Topi Tervaniemi: ”Hyvin pitkälle ne (endurokisat) järjestetään hiihtokeskuksissa, johtuen siitä infrasta – treeneissä varsinkin käytetään hissejä ja kyllä se on kisoissakin hyvä väline”, Tervaniemi kertoo. Lajin kasvuvauhtia hän kuvailee räjähdysmäiseksi.

 

Tervaniemi kuvattuna kevättalvella Nuuksion Bike Parkin rinnekahvion terassilla. Hän toimii talvisin keskuksessa Ski Patrollina.

 

Tervaniemi osallistui viime syksynä keskuksen bike park -reittien rakentamiseen mm. puita raivaamalla.  Keskuksen seitsemän reittiä rakennettiin pääosin talkoovoimin harrastajien toimesta: ”hämmästellen täytyy katsoa sitä panostusta, jonka ihmiset tekivät, että pääsisivät ajamaan”, Tervaniemi kiittelee. Ratojen lisäksi kannustimena talkoolaisille toimi ilmainen kausikortti.

 

Tervaniemen mukaan Swinghillissä pyrittiin kuitenkin välttämään yleinen harrastajien suunnittelemia ratoja koskeva virhe: ratoja tehtiin muillekin kuin hurjapäille. ”Easy Riderin suunnitteluperiaate talvella oli, että sen pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”, Tervaniemi kertoo. ”Itse tykkään ajella sitä tosi paljon, siinä oppii bermiajon (kaarreajon) perusteet”, hän lisää.

 

 

 

 

Sappeelta idea ohjaajakoulutukseen

 

Bike parkien määrä on lisääntynyt nopeasti viime vuosina. Vuoden sisällä bike parkin ovat Swinghillin lisäksi avanneet Påminne ja Ruokolahden Freeski, kaiken kaikkiaan ratoja löytyy jo 14:sta keskuksesta Raaseporista Saariselälle.

 

Alan ammattimaisen toiminnan pioneerina pidetty Sappee lanseerasi ensimmäisen pyöräparkkinsa jo vuonna 2008. Alku oli vaatimatonta: ”pari ensimmäistä vuotta tunsin bike park-asiakkaat nimeltä”, Sappeen rinnetoiminnanjohtaja Kosti Puurunen kertoo puhelimessa.

 

Lajiin ja maastoon tutustuminen helpottuu huomattavasti asiantuntevan oppaan johdolla.

 

Hänen mukaansa radoista tehtiin aluksi liian vaativia ja harrastajien määräkin oli vaatimaton. Käänteenä toimi lajin kokeilukynnyksen alentaminen, jonka edellytyksenä olivat laadukkaat vuokrapyörät ja tekniikkaklinikat. ”Siinä on onnistuttu mielestäni ihan hyvin – puhutaan parinkymmenen prosentin kasvusta per vuosi, viime kesänä meillä kävi 7000 pyöräilijää”, Puurunen kertoo.

 

Viime syksynä Puurunen sai jälleen uuden kehitysidean: hän otti yhteyttä Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Lindforsiin ja ehdotti alalle standardisoitua bike park – ohjaajakoulutusta. ”Meiltä meni sinne koulutukseen muutama henkilö ja me tullaan heidän kauttaan panostamaan nimenomaan aloittelijoihin”, Puurunen kertoo. ”kun suorituspaikat tehdään turvallisiksi ja annetaan oikeanlainen ohjaus, niin kyseessä on perhelaji – Ruotsissa se on jo sitä”, hän visioi.

 

Bike parkit ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan ympäri maailmaa. Paikka: Grossarl, Itävalta.

 

 

”Viime vuosina on selkeästi tullut uusi aalto pyöräkeskuksia mukaan, olen laskenut, että noin parikymmentä keskusta tarjoaa pyöräilyä tällä hetkellä”, Lindfors toteaa Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen tiloissa Pitäjänmäellä.

 

Lindforsin mukaan bike park- ohjaakoulutus syntyi kentällä olleesta tarpeesta: ”Sappeen viime kesän naistenkurssilla taisi olla noin 110 osallistujaa, eli potentiaali on paljon luultua isompi”, hän toteaa.

 

Toukokuun lopulla ensimmäistä kertaa järjestettyä bike park -ohjaajakoulutusta alettiin ideoida viime syksynä. Mukaan koulutusta tekemään lähtivät entiset alamäkiajon ammattilaiset ja nykyiset endurokuskit Matti Lehikoinen ja Antti-Pekka Laiho.

 

Keskuksissa tullaan näkemään kesällä esim. 2-3 h bike park -kursseja, joissa opetetaan hissillä nousu ja helppojen reittien laskeminen, sekä 1-2 päivän tekniikkaklinikoita.

 

 

Nuuksion Easy Rider

 

Laitan kypärän päähän, nappaan Swinghillin vuokraamosta täysjoustopyörän ja seuraan Viitasta ja Raitasta kohti keltaisten kukkien keskellä kiemurtelevaa Snakes on a Plane -reittiä. Se mutkittelee keskuksen kilparinnettä hirsirakenteisen kahvion ohi ja kääntyy kohti edessä avautuvaa komeaa metsäpanoraamaa ja sinisenä hohtavaa Nuuksion Pitkäjärveä. Tiukkoja bermejä sisältävä reitti on jyrkähkö ja jarrukahvoja tuleekin puristettua aluksi tiuhaan. Ylöspäin mennään pyörän päällä seisten, hissikapula jalkojen välissä.

 

 

Nuuksion Easy Rider onnistuu suunnitelman mukaisesti myös Alepa-fillarilla.

 

 

Easy Riderista tuntuvat pitävän muutkin kuin Tervaniemi, sillä se vaikuttaa olevan päivän suosituin reitti. Liitymme muiden pyöräilijöiden seuraan reitin yläpäähän odottamaan vuoroamme. Tunnelma on leppoisa, ajajat ihailevat maisemia ja antavat toisilleen vinkkejä kaarreajotekniikasta ennen radalle singahtamista. Raitasen mielestä juuri luonnon ja vauhdin yhdistelmässä on lajin suola: ”kun ajat puitten välissä lujaa, joudut keskittymään täysin hetkeen, eikä ole varaa miettiä mitään muuta – tai käy pahasti”, hän tunnelmoi.

 

Hissi tuo paikalle myös päivän nuorimman kuskin, 8-vuotiaan helsinkiläisen Benjamin Niemen, joka on täällä isänsä Marko Niemen, 37 kanssa. Puolitoista vuotta maastopyöräilyä harrastanut Benjamin on vasta toista kertaa bike parkissa, mutta kärpänen vaikuttaa jo puraisseen – kysyttäessä mikä maastopyöräilyssä on hauskinta, vastaus on ytimekäs: ”alamäet”.

 

 

 

 

Millaisella pyörällä bike parkiin?

 

Lähtökohtaisesti bike parkeissa ajetaan levyjarruin varustetuilla täysjoustomaastopyörillä, pyörissä on siis sekä etu- että takajousitus. Yleisin pyörätyyppi on ns. enduropyörä, jossa on tarpeeksi tehokkaat levyjarrut ja riittävästi joustoa alamäkiajoon, mutta joka ajoasentonsa ja painonsa puolesta soveltuu myös poluilla ajamiseen. Enduropyörien etujousitus on nykyisin noin 150-160 mm luokkaa ja levyjarrujen jarrulevyt noin 180 mm kokoiset.

Jotkut käyttävät myös alamäkipyöriä, joissa etujousitusta on noin 180-200 mm verran. Raskaan painonsa johdosta ne eivät kuitenkaan sovellu tasamaalla ajoon. Yleisin rengaskoko on molemmissa pyörätyypeissä ollut 27,5 tuumaa, mutta viime aikoina 29 tuuman renkailla varustetut pyörät ovat yleistyneet, samoin kuin molempien rengaskokojen erikoisleveät, eli pluskoon renkaat. Enduro- ja alamäkipyörien hintahaitari asettuu 2500-10 000 euron välimaastoon.

 

 

Like & Share if you dig.
error0

Feel free to leave a comment or question.